It's the end

Nyt on aika tyhjä olo. Huomenna on sitten lähtö takasin Suomeen. Tällä hetkellä suhtaudun siihen aika ristiriitasesti. Harmittaa paljon jättää nää kaikki kaverit ja tää mahtava vaihtarielämä, mut tää kulunu viikko on ollu mulla jotenki niin raskas että tuntuu hyvältä päästä takasin kotiin lepäämään äitin hoiviin. Mä niin tarviin koko joululoman toipumiseen tästä seikkailusta. Oon niin fyysisesti kuin henkisestiki väsyny. On ollu kyl aikamoinen matka. Huhhuh.

En tiiä. Ihan hullua. Mun tunteet on menny laidasta laitaan tässä. Alkuviikosta oli kuumeessa ja meni jotain kolme neljä päivää kun vaan makasin surkeena sängyssä. Kiva tapa käyttää vikoja päiviä täällä. Mut toisaalta se sai mut ajattelemaan, että ihan kiva kyl nyt päästä ottamaan rennosti, nukkumaan ja kattomaan Netflixiä ja vaan chillaamaan ilman mitään kiireitä tai suunnitelmia. Seki voi olla nimittäin aika väsyttävää kun koko ajan ravaa bileissä ja matkoilla ja ties missä kissanristiäisissä.

Mut kyl tässä silti nyt päällimmäisenä tunteena on suru. Meillä oli eilen illalla vika international party ja huhhuh, se otti kyl tunteisiin. Kyyneleet kyl virtas melkein ihan jokasella (paitsi tietty niillä kahella jääräpäällä). On kyl aika kauheeta ihan vaan kattoakin vierestä kun kaks toisilleen tosi läheistä kaveria halaa niin pitkään ja tiukasti. Täällä on saanu niin mahtavia kavereita. Ääh.

Vaikka toisinaan tää mun elämä täällä on ollu vähän draamantäytteistä, mun silti tulee niin ikävä näitä tyyppejä. En jotenkin osaa ymmärtää, että miten onnistuinkin tapaamaan noin mahtavia ihmisiä ja että ne sattu tykkäämään munkin seurasta niin paljon että hengas sen neljä kuukautta. Oon sanonu hyvästejä ihmisille pitkin viikkoa, mut tänää illalla on ne viimeset ja ne pahimmat. Katotaa mitä siitä tulee.. Ei silmät kauheen kuivina kyllä tuu pysymään, koska mä herkistelen täällä jo nyt.

Kyllä mä uskon, että tuun näkemään osaa näistä vielä tulevaisuudessa. Mä oon ihan varmasti jossain vaiheessa matkustamassa ainakin Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Ja sitkun oon, mulla on ihmisiä keihin mä voin ottaa yhteyttä. Se on aika mahtava tunne myös. Eikä ikinä tiiä, jos joku joskus eksyis Suomeenkin.

Tää soi yhtenä vikoista biiseistä eilen illalla meiän jatkoilla...

Voi apua oikeesti. Ihan hyvä ehkä että mä häivyn huomenna aamulla aikasin (kuudelta...), ni ei oo ketään paikalla sanomassa silloin heipat. Varmaan muutenkin jo tarpeeks vaikeeta istua taksiin laukkujen kanssa ja lähteä lopullisesti BF:sta.. 

Siitä tulee niiiin outoa, että oon huomenna illalla kotona Lahessa... ei hitto. En yhtään tiiä miten tuun käyttäytymään seuraavat pari viikkoa. Toivon etten ala vaan masistelemaan. Onneks on kuitenkin joulu, ni saa jotain muuta ajateltavaa. Ja onneks mulla on miljoonia kuvia ja videoita mitä voin sit ikävyydenpuuskissani käydä läpi uudestaan ja uudestaan..

No nyt mun on kyl pakko lopettaa, koska en oo vieläkään valmis tän huoneeni kanssa. Paljon pitää viel tehä ennen iltaa. Äääää en haluu ajatella sitä :( Siitä tulee ihan kauheeta. Itkettää jo valmiiks.

En tiiä yhtään kirjotanko tänne vielä. Ehkä jotain post-Erasmus-depressio-purkautumista. We'll see. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että ylipäätänsä lähin tätä blogia kirjottaan täältä vaihosta, koska tää on kyllä aivan loistava tapa itellekin muistella mitä kaikkea tuli tehtyä. En oo lukenu yhtään mun vanhoja postauksia, mut ihan varmasti joululomalla nekin tulee luettua läpi. Huh. Okei. Tähän loppuun viel vika biisi. Se on moi.